Ensinakin… ihanaa uuden vuoden aattoa kaikille! ja sitten viime paivien tapahtumiin… Eli toissa paivana taas aloitettiin aamu varhain bussimatka kohti Edakkal Cavesia. Koyhina opiskelijoina kaveltiin viimeset 4 kilometria, eika otettu riksaa ja taas saastettiin ehka jopa euro :). Edakkal oli halpa ja huikea kokemus. Luolille piti kiiveta noin 800 m hurjan jyrkkaa nousua ja sitten …
Tanaan oli huikein paiva tahan asti kun kavuttiin ylos Chembra peakille. Aamu alkoi 5.30 heratyksella, jonka jalkeen siirryttiin bussi asemalle odottamaan bussia Meppadyyn, sielta 5 min riksa kyyti luonnonpuiston vartian majalle, jossa maksut ja luvat kuntoon ja opas hyppasi meidan mukaan. Ajettiin viela riksalla pikku matka tee viljelmien lavitse ja sitte alkoi kipuaminen. Alku oli …
Eilen tehtiin melkeen kolmen tunnin bussireissu Muthangan luonnonpuistoon, missa ”It’s almost guaranteed you’ll see elephants and water buffalos”. No, ei nahty. Saaliiksi tuli villisika, riikinkukko ja peura. Jes! Jeeppia ja sisaanpaasya hoidettaessa tavattiin Lori, amerikkalainen professori, joka oli tutkinut mm. kyyhkysen lennon biomekaniikkaa. Kaytiin tuo huikea jeeppiajelu yhdessa Lorin kanssa, ja reissun jalkeen Lorin oma …
Joulun jalkeinen tervehdys taalta Intiasta. Talla hetkella tukikohtana seuraavar 5 paivaa on Kalpetta, josta kaydaan vaeltamassa Chembra peakilla ja parilla vesiputouksella. Siinna siis seuraavien paivien suunnitelmat. Jouluaatto oltiin Thrissurissa, joka oli kaupunki. Eli ei mikaan ihmeellinen mesta. Siella syoptiin hotellihuoneessa take away jouluateria kaksistaan, nukuttiin hiukan valissa ja keksiyolla mentiin katoliseen kirkkoon messuun, joka oli …
Heipa hei taas… Eilen illalla kaytiin huikeassa ravintolassa syomassa, sellasia rullia jossa oli jotain settia sisalla – oli huikeita. Simo sano, etta vois vaihtaa kasvissyojaksi jos ruoka maistuis samalta kun taalla, itse olen aika hyvin syonyt pelkastaa kasviksia ja hyvvaa on ollut. Pikkusen kylla jouluruokia tulee ikava – pistakaa mulle laatikkoja pakkaseen ja pakasteherneita kanssa …
Vahan karsivallisyytta, ihan hyva etta teki saatte valilla odottaa jotain ku itekki ollaan sita jonkun verran tehty (Antti!!). Mistahan sita alottais.. Delhissa toinen paiva alko 6.00 lahtevalla junalla Agraa kohti. Matkan piti kestaa 2 tuntia. No ei ihan menny niin. 5 tuntia ja keskimaaranen tuntinopeus 40 km|h. Agra oli kuitenkin odottamisen arvoinen. Yhta paha …
No niin, Maahan paastiin ja hotelli loydettiin, joten siina mielessa kaikki hyvin. Aikamoinen kulttuurishokki taa alku on ollu, mutta kylla tassa jo yhen paivan jalkeen rupeaa tottumaan. Lievitettiin shokkia kaymalla mcdonaldsissa. Viela ainakai vatsa kunnossa. Liikenne on aivan tays kaaos. Huomenna pitais paasta aamulla 6.15 junalla agraan, mutta tanaa oli kaikki junat myohassa tai peruttu …
Tervetuloa! Tälle sivulle postaillaan kuulumisia Intian lämmöstä. Lähtöön aikaa 3 yötä